Linnaan palatessaan oli Bragelonne kohdannut de Guichen. Mutta ennen tätä kohtausta oli de Guiche tavannut Manicampin, joka taasen oli puhutellut Malicornea. Mutta miten oli Malicorne sattunut Manicampin tielle? Siinä ei ollut mitään merkillistä: hän oli odotellut tätä palaavaksi messusta, jonne Manicamp oli mennyt herra de Saint-Aignanin seurassa. Yhdyttyään he olivat onnitelleet toisiaan hyvästä sattumasta, ja Manicamp oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen kysyen ystävältänsä, oliko tälle jäänyt jokunen lantti taskun pohjalle. Kummeksumatta kysymystä, jota hän ehkä odottikin, oli toinen vastannut, että jokainen tasku, josta aina ammennetaan, sinne koskaan mitään panematta, lopulta ehtyy niinkuin kaivo vielä talvella antaa vettä, kunnes puutarhuri tyyten tyhjentää sen kesällä. Malicorne sanoi taskuaan kyllä syväksi ja vakuutti auliisti ammentavansa siitä kylläisyyden aikana, mutta valitettavasti se oli liiallisesta käytöstä kuivunut. Tähän oli Manicamp hajamielisesti vastannut:
"Niinpä niin."
"Se olisi siis täytettävä", oli Malicorne lisännyt.
"Epäilemättä, mutta miten?"
"Eihän mikään ole helpompaa, paras herra Manicamp."
"Hyvä! Puhukaa!"
"Virka monsieurin luona, niin tasku pullistuu."
"Mutta onhan teillä sellainen virka?"
"On vasta vakuutettuna."
"No niin?"