"Sepä kiittämätöntä! Ja kuitenkin näytte ravitsevan niitä hyvin,
Mousqueton."
"Kyllähän, — ei niillä ole puutetta ollut", myönsi Mousqueton huoaten. "Olen aina tehnyt kaiken voitavani ruumiini hyväksi; minä en ole itsekäs."
Ja Mousqueton huokasi taas.
"Pyrkineekö Mousquetonkin parooniksi, kun hän noin huokailee?" ajatteli d'Artagnan.
"Hyväinen aika, monsieur", virkkoi Mousqueton tempautuen irti tukalasta mietiskelystä, "kylläpä parooni ilahtuu kuullessaan, että olette ajatellut häntä!"
"Kunnon Portos!" huudahti d'Artagnan; "kovin tekeekin mieleni syleillä vanhaa kumppania!"
"Ah, sen minä varmasti mainitsen hänelle kirjoittaessani", lupasi
Mousqueton heltyneenä.
"Mitä!" hämmästyi d'Artagnan; "kirjoitatteko te sen hänelle?"
"Vielä tänään, ollenkaan viivyttelemättä."
"Hän ei siis olekaan täällä?"