"Mutta koska esitätte minulle liikehommaa, on minulla oikeus pohtia sitä."
"Pohdi pois, Planchet, ja puhuen asiat selvenevät."
"No niin, luvallanne sanoen, monsieur, siellä on ensinnäkin edessä parlamentti."
"On kyllä; entä sitten?"
"Ja sitten armeija."
"Hyvä! Tiedätkö vielä muuta?"
"Ja kansa."
"Siinäkö kaikki?"
"Kansa, joka suostui edellisen kuninkaansa — nykyisen vallanperillisen isän — kukistamiseen ja mestaamiseen ja joka ei tahtone toimia omaa kantaansa vastaan."
"Planchet, hyvä ystävä", huomautti d'Artagnan, "sinä järkeilet kuin juusto. Kansa… kansa on kyllästynyt noihin raakalaisnimisiin herrasmiehiin, jotka vain veisaavat sille virsiä. Veisuulla olkoon oma arvonsa, hyvä Planchet, mutta minä olen huomannut, että kansat pitävät enemmän lurituksista kuin kirkkolaulusta. Muista frondelaispäiviä; silloin sitä laulettiin! Se oli virkeätä aikaa."