"Vive le roi!" huusivat talousvirkailijat haltioituneina, ja herra de Saint-Remy ennen kaikkia.
Gaston painoi päänsä kumaraan synkän surumielisenä. Koko ikänsä oli hänen täytynyt kuulla tai oikeastaan kärsien alistua kuulemaan tuota huutoa: Eläköön kuningas! joka nyt kajahti häntä vastaan. Kauan olivat hänen korvansa saaneet viime aikoina olla siltä rauhassa, mutta nytpä kohosi hänen eteensä nuorempi, eloisampi, loistavampi kuninkuus ikäänkuin uutena ja tuskallisempana ärsytyksenä.
Madame oivalsi tuon pelokkaan ja kaihoksuvan sydämen koettelemukset. Hän nousi pöydästä, Monsieur seurasi esimerkkiä koneellisesti, ja koko palveluskunta piiritti Raoulin kuulusteltavakseen, soristen kuin mehiläispesä.
Madame näki tämän uteliaisuuden ja kutsui luokseen herra de
Saint-Remyn.
"Nyt ei ole lörpöttelyn hetki, vaan työskentelyn", sanoi hän, sävyltään emäntänä, joka on pahastunut palkollisilleen.
Herra de Saint-Remy kiirehti hajoittamaan talousvirkailijain kehän
Raoulin ympäriltä, jotta tämä pääsi siirtymään etuhuoneeseen.
"Tuosta aatelismiehestä toivoakseni pidetään huolta", lisäsi Madame hovimestariin kääntyen.
Kunnon mies riensi heti Raoulin perään.
"Madame antoi toimeksemme tarjota teille virkistystä täällä", ilmoitti hän; "linnassa on muuten asuinhuonekin teidän varallenne."
"Kiitos, herra de Saint-Remy", vastasi Bragelonne, "mutta tiedätte, kuinka hartaasti kaipaan saada tavata kreiviä, isääni."