"Te olette vapaa saattamaan häntä, monsieur, mutta pyydän teitä jäämään", sanoi Monk. "Kieltäydyttekö?"
"Oh, en, kenraali, — olen käskettävissänne."
D'Artagnan syleili Atosta ja ehti lausua hänelle vain hyvästelynsä. Monk piti silmällä ystävyksiä. Sitten hän itse huolehti lähtövalmistuksista, nassakkain siirtämisestä alukseen ja Atoksen pääsemisestä liikkeelle; lopuksi hän pisti kätensä hämmästelevän ja kiihtyneen d'Artagnanin kainaloon ja vei hänet mukanaan Newcastlea kohti. Siinä Monkin käsikynkässä kävellessään d'Artagnan tuumi itsekseen:
"Kas, kas, hyvä! Minusta näyttää, että toiminimi Planchet ja Kumpp:n osakkeet ovat jälleen nousemassa."
31.
Monk selittää kantansa.
Vaikka d'Artagnan päättelikin nyt päässeensä paremman menestyksen tolalle, ei hän kuitenkaan oikein selvästi käsittänyt asemaansa. Hänelle tuotti vakavaa miettimistä Atoksen matka Englantiin, kuninkaan liittoutuminen Atoksen kanssa, ja kreivi de la Fèren hankkeiden omituinen kietoutuminen hänen omiin aikeisiinsa. Parasta oli odottaa asiain kehitystä. Oli jo tullut tehdyksi ajattelematon yritys, ja vaikka d'Artagnan olikin onnistunut suunnitelmansa mukaan, ei hän ollut kuitenkaan saavuttanut mitään etuja menestymisestään. Koska nyt se kaikki oli mennyt myttyyn, ei toimettomuudesta ollut mitään haittaakaan.
D'Artagnan saattoi Monkia leiriin. Kenraalin paluu oli tehnyt suurenmoisen vaikutuksen, sillä hänen oli luultu jääneen tietymättömiin. Mutta Monk näytti ankaralla katsannollaan ja jäätävällä sävyllään tiedustavan touhuavilta upseereiltaan ja ihastuneilta sotamiehiltään tämän innostuksen aihetta. Ja hän sanoikin alipäällikölle, joka tuli häntä vastaan ja selitti hänelle, kuinka suurta levottomuutta hänen poissaolonsa oli herättänyt:
"Minkätähden? Onko minun tehtävä teille tiliä toimistani?"
"Mutta, teidän korkea-arvoisuutenne, paimenettomat lampaat voivat vapista…"