"Mutta me asuimme tammikuun 30:ntenä 1649", lisäsi Atos luullen tällä selvityksellä elvyttävänsä isännän unteloa muistia.
"Paljon mahdollista", myönsi ukko hymyillen, "mutta siitä on niin pitkä aika!"
Hän tervehti ja poistui.
"Kiitos!" tuumi d'Artagnan. "Suorita urotöitä, pane toimeen vallankumouksia, yritä vankalla miekalla piirtää nimeäsi kiveen tai pronssiin, — on olemassa kapinallisempaa ja kovempaa kuin teräs, pronssi ja kivi, nimittäin jonkun kaupoissaan rikastuneen ravintoloitsijan aivokoppa. Hän ei tunne minua! No, olisin minä totisesti tuntenut hänet!"
Atos avasi kirjeen hymyhuulin.
"Kas", hän virkahti, "Parrylta."
"Vai niin!" vilkastui d'Artagnan; "luehan, veikkonen, lue, varmaan siinä on jotakin uutta."
Atos pudisti päätänsä ja luki:
'Herra kreivi!
Kuningas oli kovin pahoillaan, kun ei nähnyt teitä seurueessaan tänään tullessaan kaupunkiin; hänen majesteettinsa jätti minun toimekseni ilmoittaa siitä teille ja pyytää teitä muistamaan häntä. Hänen majesteettinsa odottaa teidän jalosukuisuuttanne vielä tänä iltana Saint-Jamesin palatsissa kello yhdeksän ja yhdentoista välillä.