"Minun nähdäkseni, madame", vastasi Buckingham nyreästi, "tuo uskollinen Parry, harhaileva Parry, iänikuinen Parry ei ole kovinkaan tärkeä henkilö."
"Te erehdytte, herttua: Parry, harhaileva Parry, kuten te sanotte, on aina harhaillut sukuni palvelukseksi, ja tuon vanhuksen näkeminen on minulle aina hauskaa."
Lady Henrietten mielentila kehittyi sievien ja olletikin keimailevien naisten tavalliseen tapaan: oikullisesta hän kävi vastustushaluiseksi, ja pantuaan teikarin kokemaan oikullisuutta hän nyt tahtoi nöyryyttää hovimiestäkin vastaväitteillään. Buckingham kumarsi mitään vastaamatta.
"On totta, madame", myönsi Rochester kumartaen vuorostaan, "että Parry on palvelijain esikuva; mutta hän ei enää ole nuori, ja me voimme mieltyä ainoastaan hauskoihin näkyihin. Mitä huvittavaa on vanhassa ukossa?"
"Riittää, mylord", lausui lady Henriette kuivasti, "tämä puheenaine loukkaa minua."
Sitten hän lisäsi kuin itsekseen puhuen:
"On tosiaan ihan kummallista, kuinka vähän veljeni ystävät välittävät hänen palvelijoistaan!"
"Voi, madame", huudahti Buckingham, "teidän korkeutenne lävistää sydämeni omien käsienne muovaamalla tikarilla!"
"Mitä merkitseekään tuollainen ranskalaisen madrigaalin kuosiin sommiteltu lauselma? En käsitä sitä, herttua."
"Tarkoitin lausua, madame, että te itse, niin suopea, herttainen ja hienotuntoinen kuin olettekin, olette usein nauranut — pyydän anteeksi, piti sanomani myhäillyt — tuon kelpo Parryn joutaville jaarituksille, vaikka teidän armonne tänään onkin ihmeteltävän herkkä hänen puolestaan."