"No niin, mylord", vastasi lady Henriette, "jos olen tässä kohden joskus horjahtanut, on kuitenkin sopimatonta muistuttaa minua siitä."
Ja hän käännähti kärsimättömästi.
"Kunnon Parry luullakseni tahtoo puhutella minua. Lord Rochester, tahdon poiketa maihin."
Rochester kiirehti toistamaan prinsessan käskyn. Minuutin kuluttua saima pysähtyi rantaan.
"Lähtekäämme, messieurs", lausui lady Henriette astuen ottamaan vastaan Rochesterin tarjoaman käsivarren, vaikka Buckingham paljon likempänä osoitti samaa kohteliaisuutta. Rochesterin huonosti salattu ylpeys vihlaisi kovaonnisen Buckinghamin sydäntä tuskallisena survaisuna, kun loordi vei prinsessan pikku sillalle, jonka palveluskunta oli työntänyt kuninkaallisesta huvipurresta kanavan kaltaalle.
"Minne teidän armonne menee?" kysyi Rochester.
"Näettehän sen, mylord, — kunnon Parrya kohti, joka harhailee, kuten mylord Buckingham sanoo, etsiessään minua meidän onnettomuuksissamme vuodatettujen kyynelten himmentämillä silmillään."
"Voi, hyvä Jumala", virkahti Rochester, "kuinka surkealla päällä teidän korkeutenne tänään onkaan! Tuntuu tosiaan siltä kuin me teidän silmissänne näyttäisimme naurettavilta hupsuilta."
"Puhukaa omalta osaltanne, mylord", keskeytti Buckingham närkkäästi; "minulle hänen korkeutensa on niin karsas, etten näy hänelle olevan yhtään mitään."
Kumpainenkaan ei vastannut, lady Henriette vain näytti vetävän kumppaniansa joutuisampaan käyntiin. Buckingham jäi taammaksi ja käytti tätä eristäytymistä äkänsä purkamiseksi nenäliinaan, jota hän pureskeli niin raivokkaasti, että hieno batisti jo kolmannesta hampaiden hyökkäyksestä oli siekaleina.