"Parry, hyvä Parry", huusi prinsessa hennolla äänellään, "tule tätä kautta; näen sinun etsivän minua ja odotan."
"Kah, madame", sanoi Rochester armeliaasti auttaakseen toveriansa, jonka mainitsimme jääneen jäljemmäksi, "jollei Parry näe teidän korkeuttanne, niin sokeallekin kelpaisi päteväksi oppaaksi hänen seuralaisensa, jonka silmät leimuavat tänne asti kuin johtelevana kaksoismajakkana."
"Valaisten kerrassaan komeata ja sotaista olemusta", virkkoi prinsessa yhäti kiusanhaluisena kaikessa, lausuttiinpa hänelle mitä hyvänsä.
Rochester kumarsi.
"Siinä on sellainen voimallisen soturin ilmestys, jollaisia ei näe muualla kuin Ranskassa", lisäsi prinsessa osoittaen rankaisemattomuudestaan varman naisen itsepintaisuutta.
Rochester ja Buckingham katselivat toisiaan kuin sanoaksensa: — Mutta mikä häntä vaivaakaan?
"Kuulustakaahan, herttua, mitä Parry tahtoo", käski lady Henriette nyt
Buckinghamia; "menkää."
Nuori mies katsoi tätä määräystä suosiollisemman mielialan ilmaukseksi; reipastuen hän juoksi Parryn luo, joka d'Artagnanin yhä saattamana hitaasti lähestyi ylvään kumppaninsa rinnalla. Parry käveli verkkaan iällisyytensä painostamana. D'Artagnan asteli hiljalleen ja ylevästi niinkuin tulikin esiintyä sellaisen d'Artagnanin, joka nojausi kolmannesmiljoonan varallisuuteen, — ilman pöyhkeilyä, mutta myös vähääkään arastelematta. Prinsessa oli pysähtynyt marmorirahille istumaan ikäänkuin uupuneena muutamista askelistaan, ja suurella kiireellä toteuttaessaan hänen määräyksensä oli Buckingham enää vain jonkun askeleen päässä Parrysta, ennen kuin tämä tunsi hänet.
"Ah, mylord", huohotti palvelija hengästyksissään, "suvaitseeko teidän armonne noudattaa kuninkaan tahtoa?"
"Millä tavoin, herra Parry?" kysyi nuori mies, jonka kylmäkiskoisuutta lievensi halu olla prinsessan mieliksi.