"Ystävyyttämme sinun ei tarvitse kaivata", huomautti Atos, "se ei kuole ennen meitä itseämme. Ystävyys nojautuu muistojen ja tapojen yhteisyyteen, ja jos äsken hiukan ivasitkin minun vanhaa tottumustani, joka sai minut epäröimään Ranskan-matkani tarkoituksen kertomisessa…"

"Minäkö?… Voi taivas, jospa tietäisit, hyvä, rakas veikkonen, kuinka turhanaikaisiksi kaikki tämän maailman lähetystoimet ovat minulle tästälähtein käyneet!"

Ja hän sulloi asiakirjat avaraan taskuunsa.

Atos nousi pöydästä ja kutsui isännän maksaakseen aterian.

"En siitä asti kun tulin ystäväksesi", virkkoi d'Artagnan, "ole koskaan maksanut osuuttani. Usein avasi Portos, toisinaan Aramis ja melkein aina sinä kukkaronne jälkiruokaan päästyä. Nyt olen rikas ja tahdon koettaa, onko tällainen maksaminen todellakin sankarillista."

"Tee niin", mukausi Atos pistäen kukkaron takaisin taskuunsa.

Ystävykset läksivät sitten satamaan, d'Artagnanin malttamatta pidättyä vilkumasta taakseen, pitääkseen silmällä rakkaitten rahojensa kuljetusta. Yö oli juuri levittänyt paksun huntunsa Thamesin kellahtavan veden yli; purjehduksen valmisteluna kuului sitä tynnyrien kolinaa ja väkipyörien kitkettä, joka niin usein oli saanut muskettisoturien sydämen sykkimään voimakkaammin, silloin kun meren vaarat kuitenkin olivat vähäisimpiä, mitä he retkillään uhmasivat. Tällä kertaa heidän piti mennä suureen laivaan, joka odotti heitä Gravesendissä, ja Kaarle II, joka aina oli huomaavainen pikku seikoissa, oli lähettänyt huvipurrella kaksitoista skotlantilaisen kaartinsa miestä kunniavartioksi lähettiläälle, jonka hän toimitti Ranskaan. Puolenyön aikana toi pursi matkustajat laivaan, ja kello kahdeksan aamulla astuivat lähettiläs ja hänen ystävänsä laivasta Boulognen laiturille. Sillä välin kun kreivi hommasi Grimaudin kanssa hevosia, lähteäkseen suoraa päätä Pariisiin, riensi d'Artagnan majataloon, missä hänen pikku armeijansa piti määräyksen mukaan olla odottamassa. Nämä herrat olivat juuri aamiaisekseen nauttimassa ostereita, kalaa ja mausteviinaa, kun d'Artagnan ilmestyi. He olivat hyvin iloisella päällä, mutta kukaan ei ollut vielä ehtinyt järjen rajojen ulkopuolelle. Ihastuneella hurrauksella he tervehtivät kenraaliansa.

"Tässä nyt olen", sanoi d'Artagnan; "sotaretki on loppunut. Tulin suorittamaan jokaiselle sen palkanlisäyksen, joka oli luvassa."

Miesten silmät säihkyivät.

"Lyönpä vetoa, ettei rikkaimmallakaan teistä ole enää sataa livreä taskussaan?"