"Kiitos, herra d'Artagnan!" sanoi Menneville.
"Tämän avulla voitte toden teolla tasaantua rehelliseksi kansalaiseksi", jatkoi d'Artagnan hyvin vakavasti. "Olisi sääli, jos tuollainen kyky ja se nimi, jota ette enää kehtaa käyttää, iäksi hukkuisivat renttuilevan elämän lokaan. Reipastautukaa rehdiksi mieheksi, Menneville, ja eläkää vuosi näillä sadalla kultarahalla; se on sievoinen erä, korkean upseerin palkka kaksin verroin. Vuoden kuluttua tulkaa tervehtimään minua, ja mordioux, minä teen teistä silloin jotakin!"
Menneville vannoi kuten äsken toveritkin pysyvänsä mykkänä kuin hauta. Kuitenkin on jonkun täytynyt juoruta, ja kun se ei mitenkään ole voinut olla kukaan noista yhdeksästä apurista eikä kai Mennevillekään, niin tuskinpa tarina voi olla muualta lähtöisin kuin d'Artagnanista, jolla gascognelaisena kieli hipoi huulia. Sillä ellei se ollut hän, niin ken se sitten olisi voinut lavertaa? Ja kuinka voitaisiin silloin selittää, että hengitysrei'illä varustetun kuusisen kirstun salaisuus on tullut meidän tietoomme, — ja niin täydellisessä muodossa, kuten lukija on havainnut, että olemme voineet kertoa seikkailun ihan yksityiskohtia myöten? Ne piirteetpä muuten luovat sekä uutta että odottamatonta valaistusta koko tähän osaan Englannin historiaa, jonka meidän arvoisat historioitsijakumppanimme ovat nykyhetkeen asti jättäneet varjoon.
38.
Ranskalaisen maustekauppiaan nähdään saavan arvonsa jo seisemännellätoista vuosisadalla.
Tilit järjestettyään ja hyödylliset ohjeensa lausuttuaan ei d'Artagnan ajatellut muuta kuin mahdollisimman pikaista pääsyä Pariisiin. Atoksella puolestaan oli kiire kotiin hiukan levähtämään. Jos matkamies on retken vaivoissa kuinkakin hyvin säilyttänyt ruumiin ja sielun voimat, näkee hän silti kauniinkin päivän ehtoopuolella mielihyväkseen yön tuovan hänelle pian uinahduksen. Boulognesta Pariisiin rinnakkain ratsastaessaan ystävykset olivatkin jonkun verran syventyneinä omiin ajatuksiinsa eivätkä haastelleet mistään siksi mielenkiintoisista asioista, että meidän tarvitsisi esittää niitä lukijalle. Yksityisiin mietteisiinsä antautuen ja kumpainenkin omalla tavallaan tehden tulevaisuuden suunnitelmia he ennen kaikkea harrastivat välimatkan lyhentämistä mahdollisimman joutuisasti. Neljännen päivän iltana saapuivat he Pariisin kaupunginportille.
"Mihin aiot mennä, hyvä ystävä?" kysyi Atos. "Minä ratsastan suoraan hotelliini."
"Ja minä oikopäätä yhtiökumppanini luo."
"Planchetin vieraaksi?"
"Niinpä tietenkin: Kultaiseen Huhmareeseen."