"On kai itsestään selvää, että tapaamme toisemme vielä?"
"Kyllä, jos jäät Pariisiin, sillä minä puolestani en täältä nyt hievahda."
"Ei, syleiltyäni Raoulia, jonka kanssa olen sopinut tapaamisesta hotellissani, matkustan viipymättä la Fèreen."
"No niin, hyvästi sitten, rakas, kunnon ystävä!"
"Näkemiin pikemmin, sillä mikä oikeastaan estäisi sinua tulemasta asumaan luokseni Bloisin seudulle? Olethan nyt vapaa, olet rikas; jos haluat, niin ostan sinulle kauniin tilan Chevernyn tai Bracieuxin ympäristöltä. Toisella puolellasi ovat maailman kauneimmat metsät, jotka ulottuvat Chambordin linnaan asti, toisella puolen ihanat suoseudut. Sinä, joka pidät metsästämisestä ja tahtoen tai tahtomattasi olet runoilija, veikkoseni, löydät sieltä fasaaneja, ruisrääkkiä ja villihanhia puhumattakaan loistavista päivänlaskuista ja venematkoista, jotka herättäisivät kateutta itse Nimrodissa ja Apollossa. Kaupantekoa valmisteltaessa sinä asut minun luonani, ja me ammumme harakoita viinitarhoissa kuten Ludvig XIII:lla oli tapana. Se on viisasta huviketta meille vanhoille."
D'Artagnan tarttui Atoksen käsiin.
"Hyvä kreivi", sanoi hän, "en esitystäsi hyväksy enkä epää! Annahan kun olen Pariisissa niin kauan kuin tarvitsen asioitteni järjestämiseen ja hiukan totuttautuakseni siihen peräti raskaaseen, mutta samalla valoisaan ajatuselämään, joka huikaisevana hyörii aivoissani. Olen rikas, näetkös, ja ennen kuin totun äveriäisyyteen, tulee minusta aluksi sietämätön olento — tunnenhan kyllä itseni. Vielä en kuitenkaan ole niin tyhmistynyt, että käyttäytyisin naurettavasti sellaisen ystävän edessä kuin sinä olet, Atos. Takki on kaunis, se on rikkaasti somisteltu kultarihmoilla, mutta se on uusi ja ahdistaa minua saumoista."
Atos hymyili.
"Kuten tahdot", sanoi hän. "Mutta tuosta takista puhuen, tahdotko, että annan sinulle neuvon, hyvä d'Artagnan?"
"Oh, hyvin mielelläni."