"Kas näetkö tuota matalaa ja pitkää valkoista taloa tuolla vasemmalla? Se on hotelli, jossa asun. Huomaat, että se on ainoastaan kaksikerroksinen. Minulla on hallussani alakerta; toinen on vuokrattu upseerille, joka toimensa vuoksi on poissa kahdeksan tai yhdeksän kuukautta vuodessa, niin että minä olen talossa kuin kotonani muun paitsi vuokran suhteen."
"Kylläpä sinä järjestätkin kaikki mukavasti, Atos! Käytännöllisesti ja kitsastelemattomasti! Nepä kaksi etua minäkin tahtoisin yhdistää. Mutta mikäs auttaa, sellainen tasapuolisuus on synnynnäistä, sitä ei voi hankkia."
"Imartelua! No niin, hyvästi nyt, veikkoseni! Viehän muuten terveiseni
Planchetille; hän on kai aina yhtä ymmärtäväinen mies, vai miten?"
"Niin on, ja kuitenkin mies, jolla on sydäntä. Hyvästi, Atos!"
He erosivat. Koko tämän keskustelun aikana ei d'Artagnan ollut silmänräpäykseksikään päästänyt näkyvistänsä kuormahevosta, jonka vankkureissa rahasäkit ja matkareppu kellettivät heinien alla. Kello löi yhdeksän illalla Saint-Merrin tornissa; Planchetin puotipojat olivat sulkemassa myymälää. D'Artagnan pysähdytti kyytimiehensä Rue des Lombardsin kulmaan erään katoksen luo, kutsui luokseen Planchetin puotipalvelijan ja pyysi häntä pitämään silmällä sekä molempia hevosia että kuormamiestäkin. Sitten hän meni maustekauppiaan puheille. Tämä oli juuri lopettanut illallisensa ja välikerrassa nyt hieman huolestuneesti tutki almanakkaa, josta hän päivittäin pyyhki pois kunkin kuluneen vuorokauden. Juuri kun hän tapansa mukaan siinä kynänsä selkäpuolella huoaten pyyhkäisi pois nyt kuluneen päivän, kolautti d'Artagnan jalkansa kynnykseen, niin että kannukset helähtivät.
"Voi, hyvä Jumala!" huudahti Planchet.
Arvoisa maustekauppias ei kyennyt virkkamaan enempää; hän oli tuntenut yhtiökumppaninsa. D'Artagnan astui sisään kumarassa ja synkin katsein. Gascognelaisella oli aatoksensa Planchetin varalle.
— Armias taivas! — ajatteli maustekauppias katsellessaan matkamiestä; — hän on murheissaan!
Muskettisoturi istuutui.
"Rakas herra d'Artagnan", sopersi Planchet hirveästi pamppailevin sydämin, "olette siis täällä! Ja miten jaksatte?"