D'Artagnan ei voinut enää pidättäytyä.
"Mordioux!" äännähti hän hyvin liikutettuna; "kautta kunniani, sinä olet kunnon veikko, Planchet! Sano minulle, ethän vain ole esittänyt ilvenäytelmää minulle? Et suinkaan liene huomannut vajan luona tuolla kadunkulmassa hevosta pussosinensa?"
"Mitä hevosta? Mitä pussosia?" kysyi Planchet, jonka sydäntä kouristi ajatus, että d'Artagnan oli menettämässä järkensä.
"No, niitä englantilaisia rahasäkkejä, mordioux!" selitti d'Artagnan säihkyvin kasvoin ja ihan muuttuneena miehenä.
"Voi, hyvä Jumala!" änkkäsi Planchet väistyen taaksepäin d'Artagnanin leimuavien katseitten tieltä.
"Tyhmyyksiä!" huudahti d'Artagnan; "sinä luulet minua pöpiksi. Lempo soikoon, minulla päinvastoin ei ole milloinhan ollut järkeni selkeämpänä ja sydämeni riemukkaampana! Nyt rahasäkeille, Planchet, rahasäkeille!"
"Mutta, taivasten tekijä, mille rahasäkeille?"
D'Artagnan työnsi Planchetin ikkunan ääreen.
"Näetkö tuolla alhaalla vajan edustalla hevosta?" kysyi hän.
"Kyllä."