Hänen ylhäisyytensä ilmestyi hiljaa ja keveästi kuin varjo tapansa mukaan yllättääkseen kävijän kasvojen ilmeen, hän kun uskoi puhuttelijan ensimmäisen katsannon pelkästä tarkkaamisesta oivaltavansa, millaiseksi keskustelu muodostuisi. Tällä kertaa Mazarinin oletus kuitenkin petti; hän ei kyennyt lukemaan Atoksen kasvoista suorastaan mitään, ei edes sitä kunnioitusta, jota oli tottunut näkemään kaikkien katsannossa.

Atoksella oli yllään musta puku, jota koristi vain yksinkertainen hopeanauha takin liepeessä. Mutta hän käytti rintamuksessaan kolmea kunniamerkkiänsä, Pyhän Hengen tähdistön, Sukkanauha-ritariston ja Kultaisen Taljan arvoluokan tunnuksia, jotka kaikki olivat niin harvinaisia, että ainoastaan kuninkaalla tai näyttelijällä saattoi nähdä ne yhtaikaa. Mazarin penkoi melkoisen tovin hieman hämmentynyttä muistiaan, johtaakseen mieleensä tuon kylmäpintaisen miehen nimen, mutta siinä hän ei onnistunut.

"Kuulen sanoman saapuneen minulle Englannista", virkkoi hän viimein istuutuen ja antoi Bernouinille ja Briennelle merkin poistua, jälkimmäisen jo valmistuessa käsikirjurina pitelemään kynää.

"Hänen majesteetiltaan Englannin kuninkaalta, niin, teidän ylhäisyytenne."

"Puhuttepa englantilaiseksi peräti puhtaasti ranskankieltä, monsieur", lausui Mazarin armollisesti, yhä silmäillen sanansaattajan kasvoja ja uhkeita arvomerkkejä.

"En olekaan englantilainen, vaan ranskalainen, herra kardinaali", vastasi Atos.

"Onpa merkillistä, että Englannin kuningas valitsee ranskalaisia lähettiläikseen; se on oiva enne… Nimenne, monsieur, pyydän?"

"Kreivi de la Fère", ilmoitti Atos kumartaen keveämmin kuin hovisääntö ja kaikkivaltiaan ministerin korskeus vaativat.

Mazarin veti olkapäänsä kokoon kuin ilmaistakseen: "Sitä nimeä en tunne." Atos ei silmäänsä räpäyttänyt.

"Ja te tulette, monsieur", pitkitti Mazarin, "sanomaan minulle…?"