"Istukaa nyt ensin mukavasti, sillä minä aloitan yleisellä tunnustuksella; te voitte siten heti antaa minulle kunnollisen synninpäästön, ja silloin luulen saavani rauhallisemman mielen."
"Monseigneur", huomautti rippi-isä, "te ette ole niin sairas, että yleinen rippi olisi pakollinen… Ja se olisi hyvin väsyttävääkin, säästäkää voimianne!"
"Otaksutte siis, että siitä tulee pitkäkin, teidän kunnianarvoisuutenne?"
"Miten voisi uskoa muutakaan, kun ihminen on viettänyt niin täyteläistä elämää kuin teidän ylhäisyytenne?"
"Oi, se on totta… Niin, kertomusta voisi kestää pitkälle."
"Jumalan laupeus on suuri", vakuutti munkki nenäänsä puhuen.
"No", lausui Mazarin, "alanpa jo itse pelkäillä sietäneeni kovin paljon sellaista, mitä Herra saattaa pitää tuomittavana."
"Niin, eikö totta?" sanoi munkki yksinkertaisesti, vetäen viekkaat ja suipot myyränkasvonsa syrjään lampun hohteesta. "Sellaisia synnintekijät ovat: unohtavaisia ensimmältä, sitten arvelevaisia, kun on myöhäistä."
"Synnintekijät?" kertasi Mazarin. "Minusta tuo ihan kuulosti synnyntekijöiltä, ikäänkuin olisitte ivallisesti tahtonut nuhteeksi viitata niihin sukuluetteloihin, joita olen antanut laatia syntyni ylentämiseksi… minä, joka todella olen kalastajan poika?"
"Hm!" äännähti munkki.