"Lukekaa", sai kuningas sanotuksi, ojentaen paperin äidilleen ikäänkuin arvellen, että tämä ainoastaan omilla silmillään voisi vakuuttua niin ihmeellisestä seikasta kuin kirjeen viestinä oli.
Itävallan Anna luki vuorostaan. Hänen silmänsä säihkyivät riemastuksesta, jota hän turhaan koetti salata Fouquetin katseilta.
"Voi, todellinen lahjoituskirja!" virkahti hän.
"Lahjoitus?" kertasi Fouquet.
"Niin", selitti kuningas rahaministeriin kääntyen, "aavistellen kuolemaansa on herra kardinaali siirtänyt minulle kaiken omaisuutensa."
"Neljäkymmentä miljoonaa!" ihasteli kuningatar. "Voi, poikani, siinäpä ilmenee herra kardinaalista kaunis piirre, joka suuresti vähentää ilkimielisten puheiden vaikutusta; neljäkymmentä aikojen kuluessa koottua miljoonaa yhdellä kertaa palautettuina kuninkaalliseen rahastoon — siinä on uskollisen alamaisen ja totisen kristityn teko!"
Ja tarkastettuaan asiakirjaa vielä kerran hän antoi sen takaisin pojalleen, jonka sydän oli alkanut pamppailla noin tavattoman summan maininnasta. Fouquet oli vetäytynyt muutaman askeleen taaksepäin ja seisoi ääneti. Kuningas katsoi ministeriinsä ja ojensi asiakirjan hänellekin. Yli-intendentti vain pikimmältään vilkaisi siihen ylväästi ja virkkoi kumartaen:
"Niin, sire, lahjoituskirja se näkyy olevan."
"Siihen pitää vastata, poikani", huudahti Itävallan Anni "siihen pitää heti vastata."
"Ja millä tavoin, madame?"