"Hänen majesteettinsa on tervetullut, niin, sydämellisesti tervetullut", huudahti hän, tehden jalkopäässä istuvalle Colbertille merkin, jonka tämä täydellisesti oivalsi. "Madame", jatkoi hän, "suvaitsisiko teidän majesteettinne itse vakuuttaa kuninkaalle, kuinka ilomielin minä olen valmis heti vastaanottamaan hänet?"
Itävallan Anna nousi seisaalle; hänkin oli kiihkeä saamaan selvyyden noihin neljäänkymmeneen miljooonaan, jotka jo olivat koko hovin pohdittavina. Leskikuningattaren mentyä Mazarin suurella ponnistuksella kohoutui Colbertiin päin ja virkkoi: "No niin, Colbert, nämä kaksi päivää ovat olleet raskasta aikaa, kuolettavan pitkiä, tuottamatta mitään takaisin siltä taholta, kuten näette."
"Kärsivällisyyttä, monseigneur", tyynnytti Colbert.
"Oletteko hupsu, te härkäpääl Te hoette yhä kärsivällisyyttä! Totisesti, Colbert, te teette minusta pilaa: olen kuolemaisillani, ja te neuvotte minua odottamaan."
"Monseigneur", vakuutti Colbert ainiaan kylmäverisenä, "on mahdotonta, että asia ei kehity siten kuin olen teille taannut. Tullessaan teitä tapaamaan on hänen majesteettinsa tahtonut omin käsin tuoda teille lahjoituskirjan takaisin."
"Niinkö uskotte? Mutta minä päin vastoin olen varma siitä, että kuningas tulee vain kiittämään."
Samassa Itävallan Anna ilmestyi jälleen huoneeseen. Poikansa luokse mennessään hän oli eteishuoneessa tavannut uuden lääkäröitsijän, vanhuksen, joka suositti jauhettaan taattuna paranteena kardinaalille. Leskikuningatar toi siitä koeannoksen. Mutta sitä ei Mazarin nyt ajatellut; hän ei tahtonut siihen vilkaistakaan, vakuuttaen vain, että elämä ei ollut sen vaivan arvoinen, jota nähtiin sen säilyttämiseksi. Mutta tämän viisaustieteellisen päätelmän jatkoksi kirposi lopultakin se salaisuus, jota hän oli niin kauan peitellyt.
"Tässä asemassa, madame, ei tuollainen kiinnitä mieltä", hän sanoi. "Jo kohta kaksi vuorokautta sitten minä tein kuninkaan hyväksi pikku lahjoituksen. Tähän asti ei hänen majesteettinsa ole tahtonut huomauttaa siitä mitään, arvatenkin hienotunteisuudesta; mutta nyt on selitysten hetki käsissä, ja pyydän teidän majesteettianne sanomaan minulle, onko kuninkaalla mitään muistutettavaa tästä asiasta, valmistuakseni kuulemaan hänen esityksiään."
Itävallan Anna liikahti vastatakseen, mutta Mazarin pidätti hänet.
"Totuus, madame", sanoi hän, "taivaan nimessä totuus! Älkää imarrelko kuolevaa miestä turhalla toiveella."