"Niin, herra kardinaali, — niin, madame", vastasi kuningas repäisten siekaleiksi pergamentin, johon Mazarin ei ollut vielä rohjennut kajota. "Niin, minä teen mitättömäksi tämän asiakirjan, joka riisti paljaaksi kokonaisen suvun. Mitä omaisuutta hänen ylhäisyytensä on hankkinut minun palveluksessani, se kuuluu hänelle eikä minulle."
"Mutta, sire", päivitteli Itävallan Anna, "eikö teidän majesteettinne ollenkaan ajattele, että teillä ei ole edes kymmentätuhatta écua käteisinä varoinanne?"
"Madame, olen nyt suorittanut ensimmäisen omintakeisen toimenpiteeni kuninkaana, ja toivoakseni se arvokkaasti aloitta hallitukseni."
"Ah, sire, te olette oikeassa!" huudahti Mazarin, "tuo on todella suurta, todella korkeinta jaloutta." Ja hän silmäili yksitellen asiakirjan palasia, jotka olivat levinneet vuoteelle, varmistuakseen siitä, että alkuperäisen sijasta ei ollut siten tuhottu jäljennöstä. Viimein hänen katseensa osui siihen sipaleeseen, jossa oli hänen allekirjoituksensa, ja sen todennettuaan hän hervahti päänaluselleen.
Itävallan Anna ei kyennyt salaamaan pahoitteluansa; hän kohotti kätensä ja silmänsä taivasta kohti.
"Voi, sire", virkosi Mazarin kiittelemään, "oi, sire, taivas teitä siunatkoon! Hyvä Jumala, kuinka rakastetuksi te tulettekaan koko suvussani!… Per Baccho, jos teille milloinkaan koituu mitään tyytymättömyyden aihetta omaisteni taholta, sire, niin rypistäkää vain kulmianne, jotta heti ilmestyn haudastani."
Tällä ilveilyllä ei oikein ollut Mazarinin tavoittamaa vaikutusta. Ludvig oli jo joutunut ylevämpiin mietteisiin, ja Itävallan Anna taasen tunsi, että hänen oli mahdoton sietää poikansa jalomielisyyttä ja kardinaalin teeskentelyä sisällisen kiukkunsa viimein väkisinkin purkautumatta, joten hän nousikin paikaltaan ja poistui huoneesta, koska hänen ei tehnyt mielensä pahemmin paljastaa katkeroittumistansa.
Mazarin oivalsi kaikki, ja peläten kuninkaan mahdollisesti vielä peräytyvän päätöksestään hän alkoi voihkia, kääntääkseen huomion toiselle tolalle. Vaikerrus heikkeni kuitenkin vähitellen, ja Itävallan Annan mentyä se taukosi.
"Herra kardinaali", virkkoi nyt kuningas, "onko teillä muuten mitään erityistä ohjausta nyt annettavaksi minulle?"
"Sire", vastasi Mazarin, "te olette jo itse viisaus, ymmärtäväisyys ruumistuneena; mitä jalomielisyyteen tulee, en siitä puhukaan, sillä äskeiseen tekoonne ei voi edes verrata historian ylevimpiäkään esimerkkejä."