"Ne olisi siinä tapauksessa otettu kardinaalin testamenttiin kuten hänen muukin omaisuutensa. Jos nämä rahat kuuluisivat suvulle, niin minä, joka sommittelin teidän majesteettinne hyväksi laaditun lahjoituskirjan sanamuodon, olisin lisännyt kolmetoista miljoonaa siihen luetteloon, jonka tarjotuksi loppusummaksi jäi neljäkymmentä miljoonaa."
"Mitä!" huudahti Ludvig; "tekö sen lahjoituskirjan sommittelitte, herra
Colbert?"
"Niin, sire, sen toimenpiteen esittäjänä."
"Ja kardinaali piti teistä?" ihmetteli kuningas yksinkertaisesti.
"Minä takasin hänen ylhäisyydelleen, että teidän majesteettinne ei ottaisi vastaan sellaista lahjoitusta", selitti Colbert ainiaan rauhalliseen tapaansa, joka arkiasioissakin sai jonkunlaista juhlallista sävyä.
Ludvig pyyhkäisi kädellään otsaansa.
"Oh, kuinka nuori minä olen ihmisten valtiaaksi!" mutisi hän itsekseen.
"Mihin aikaan lähetän rahat teidän majesteetillenne?" kysyi Colbert nähdessään kuninkaan kohottavan päänsä.
"Illalla kello yksitoista. En halua, että kukaan saa niistä tietää."
Colbert ei vastannut, ikäänkuin hänelle ei olisi kieltoa annettukaan.