Ludvig XIV:n hallituksen ensimmäinen päivä.
Aamulla tieto kardinaalin kuolemasta levisi linnassa ja sieltä kaupunkiin.
Ministerit Fouquet, Lyonne ja Letellier kokoontuivat istuntosaliin pitämään neuvottelua. Kuningas kutsutti heidät heti luokseen.
"Hyvät herrat", hän sanoi, "kardinaali on kuollut. Minä annoin hänen hoitaa loppuun asti asioitani, mutta nyt aion itse hallita. Te lausutte minulle mielipiteitänne, milloin kysyn teiltä neuvoa. Menkää!"
Ministerit katselivat toisiaan hämmästyneinä, ja heidän oli työläs pidättyä hymyilemästä, sillä he tiesivät ruhtinaan kasvatetuksi täydellisesti tietämättömänä valtioasioista, joten hän nyt turhamaisuudesta otti vastuulleen ylivoimaisen taakan.
Fouquet erosi virkatovereistaan portaissa sanoen heille: "Hyvät herrat, sitä vähemmänpä nyt on meillä huolehdittavaa." Ja hän nousi hilpeänä vaunuihinsa. Toiset, hiukan levottomina tapausten alkavasta käänteestä, palasivat yhdessä Pariisiin.
Kymmenen ajoissa kuningas meni äitinsä luo, jonka kanssa hänellä oli yksityinen keskustelu; puolisen jälkeen hän nousi kuomuvaunuihin ja läksi suoraa päätä Louvreen. Siellä hän otti vastaan paljon väkeä ja tunsi jonkunlaista tyytyväisyyttä siitä, että huomasi kaikkien olevan epäröiviä ja uteliaita.
Illalla hän käski sulkea kaikki Louvren portit, Seine-joen laiturin puolella olevaa lukuunottamatta. Sinne hän asetti vartioksi kaksisataa sveitsiläistä, jotka eivät osanneet sanaakaan ranskaa; heillä oli määräyksenä myöntää pääsy kaikille tavaralähetyksille, mutta muuta ei saanut ottaa vastaan, eikä mitään ollut laskettava ulos.
Täsmälleen kello yksitoista hän kuuli jyhkeiden vankkurien vierivän porttiholviin, sitten toisen ja myöhemmin vielä kolmannen jyrinän. Lopuksi ristikkoportti kääntyi raskaasti saranoillaan umpeen.
Pian sen jälkeen joku koputti työhuoneen ovelle. Kuningas meni itse avaamaan ja näki Colbertin, joka ensi sanoikseen virkkoi: