"Rahat ovat teidän majesteettinne kellarissa."
Ludvig laskeutui alas portaita ja meni itse tarkastamaan kulta- ja hopearahoilla täytettyjä nassakoita, jotka neljä Colbertin toimittamaa miestä oli juuri kierittänyt kellariin, sen avaimen oli kuningas samana aamuna lähettänyt Colbertille. Katselmuksen suoritettuaan kuningas palasi huoneeseensa, kintereillään Colbert, jonka järkkymätön kylmäverisyys ei ollut lämmennyt pienimmälläkään omakohtaisen tyytyväisyyden säteellä.
"Monsieur", virkkoi hänelle kuningas, "mitä tahtoisitte palkinnoksenne tästä uskollisuudesta ja tunnollisuudesta?"
"En mitään, sire."
"Kuinka! Ette mitään? Ettekö edes tilaisuutta palvella minua?"
"Vaikkei teidän majesteettinne toimittaisikaan minulle sitä tilaisuutta, niin palvelisin teitä kuitenkin. Minun on mahdoton olla olematta kuninkaani uskollisin palvelija."
"Mazarinin rahastonhoitajasta saatte siirtyä kuninkaan intendentiksi, herra Colbert."
"Mutta valtionrahastolla on yli-intendentti, sire."
"Rahaministerini, niin."
"Sire, yli-intendentti on valtakunnan mahtavin mies."