"Se on totta, rakas lapsoseni", mutisi Atos, kiivaasti puristaen huulensa yhteen, hillitäkseen ylivoimaiseksi pyrkivää liikutusta. "Ei, en tahdo saattaa sinua murheelliseksi; en vain ymmärrä, mitä sinä odottaisit… Tahdotko odottaa siinä mielessä, että kenties pääset rakkaudestasi?"
"En monsieur; tahdon odottaa teidän mielipiteenne muuttumista."
"Teenpä kokeen, Raoul: tahdon nähdä, onko neiti de la Vallière taipuvainen odottamaan kuten sinä."
"Niin toivon, monsieur."
"Mutta ole varuillasi, Raoul: jos hän ei odottaisikaan? Oi, sinä olet vielä niin nuori, niin luottavainen, niin vilpitön… Naiset ovat häilyväisiä."
"Te ette ole milloinkaan puhunut minulle pahaa naisista, monsieur; teillä ei ole koskaan ollut heistä valittamista. Miksi siis puhuisitte toisin juuri neiti de la Vallièren yhteydessä?"
"Olet oikeassa", myönsi Atos luoden silmänsä alas, "en ole milloinkaan puhunut sinulle epäedullisesti naisista; minulla ei ole koskaan ollut heistä valittamista, eikä neiti de la Vallière ole ikinä antanut aihetta epäluuloon. Mutta ennakkolaskelmissa tulee mennä äärimmäisyyksiin, mahdottomuuksien rajalle asti. Jos, sanon, neiti de la Vallière ei odottaisikaan sinua?"
"Miten tarkoitatte, monsieur?"
"Jos hän kääntäisi katseensa toisaanne?"
"Toiseen mieheen, tahdotte sanoa?" virkahti Raoul kalpeana tuskasta.