"Hoo, minä olin jo vankalla pohjalla", vastasi d'Artagnan keveästi.
"Minulla oli jonkun verran sukuomaisuutta."
Raoul katseli häntä. D'Artagnanin köyhyys oli tullut puheenparreksi. Gascognelaisena hän oli voittanut kaikki sekä Ranskan että Navarran aina erikoisiksi tunnetut gascognelaiset kohtalonsa hellittämättömällä nurjuudella, ja Raoul oli satoja kertoja kuullut mainittavan Jobia ja d'Artagnania niinkuin kaksoisveljekset Romulus ja Remus nimetään yhdessä.
D'Artagnan huomasi hänen hämmästyksensä.
"Ja sitten, kai isäsi on kertonut sinulle, että käväisin Englannissa?"
"Kyllä, herra chevalier."
"Ja että siellä minua kohtasi onnellinen sattuma?"
"Ei, monsieur, siitä en ole tiennyt."
"Niin, muuan hyvä ystävä, hyvin ylhäinen mies, Skotlannin ja Irlannin varakuningas, auttoi minua perinnölle."
"Perinnölle?"
"Pyöreähkölle."