— Vai niin, tahdot nöyryyttää minua, — sinä, jonka olen nähnyt kapalossa, sinä, jonka olen pelastanut kuin oman lapseni, — sinä, jota olen palvellut kuin Jumalaa, eli palkattomana. Maltas, maltas, kyllä saat nähdä, mihin pätee mies, joka on viheltänyt hugenottien sotalaulua kardinaalille päin silmiä, todelliselle kardinaalille!
Samassa Ludvig XIV kääntyi häneen päin.
"Te siis olette saapunut, herra d'Artagnan", hän sanoi.
D'Artagnan näki liikkeen ja jäljitteli sitä.
"Niin, sire", vastasi hän.
"Hyvä on; olkaa hyvä ja odottakaa, kunnes olen laskenut yhteen."
D'Artagnan vain kumarsi vastaukseksi.
— Tämä on jotensakin kohteliasta, — ajatteli hän, — ja siihen ei minulla ole mitään sanomista.
Ludvig piirrälsi rajusti kynällään ja viskasi sen vihaisesti kädestään.
— Oikein, laittaudu nyt suutuksiin, jotta pääset vauhtiin, — ajatteli muskettisoturi; — paremminhan sitten osaan minäkin sovittaa sävyäni: ensimmäisellä kerralla Bloisissa en vielä tyhjentänytkään sydäntäni.