"Ja sitten tunnustitte, että väsymys oli vain veruke, — että todellisena syynä olikin tyytymättömyys."
"Olin tosiaan tyytymätön, mutta se mieliala ei tietääkseni ole missään tullut ilmi; jos rohkeana miehenä puhuinkin avonaisesti teidän majesteetillenne, en ole kenenkään muun seurassa edes ajatellut silloin lausumaani suuntaan."
"Älkää suotta puolustelko, herra d'Artagnan, vaan kuunnelkaa edelleen. Lausuttuanne minulle sen moitteen, että olitte tyytymätön, saitte vastaukseksi lupauksen; minä sanoin teille: 'Odottakaa'. Onko se totta?"
"Kyllä, sire, totta niinkuin se, mitä minä siihen sanoin."
"Te vastasitte minulle: 'Myöhemmällä? Ei, vaan nyt heti, tähän tarpeeseeni…' Älkää puolustelko, minä pyydän… Se oli aivan luonnollista; mutta te ette säästellyt ruhtinastanne, herra d'Artagnan."
"Sire… säästellyt!… mitätön sotilas kuningasta!"
"Te kyllä ymmärrätte minua hyvin; te tiedätte, että olin myötätunnon tarpeessa; tiedätte, etten minä ollut valtias, että perustin toivoni tulevaisuuteen. Mutta tulevaisuudesta puhuessani te vastasitte minulle: 'Eroni… heti paikalla!'"
D'Artagnan puri viiksiään.
"Se on totta", hän mutisi.
"Te ette imarrellut minua ahdinkoni aikana", lisäsi Ludvig XIV.