"Niin, mutta se ei kuulu minuun; teillä on omat varanne, minun rahojani, — minulla ei ole ollut osuutta vaurastumiseenne."
"En kuitenkaan ymmärrä, mitä teidän majesteettinne suvaitsee sanoa."
"No, pitemmittä puheitta vastatkaa suoraan: tyydyttekö vakinaiseen kahdenkymmenentuhannen livren vuosirahaan?"
"Mutta, sire…" aloitti d'Artagnan silmät suurina.
"Tyydyttekö neljään ratsuun tamineinensa ja tarpeinensa sekä sellaisiin lisävaroihin kuin harkitsette satunnaisten tilaisuuksien ja tehtävien erityisiin menoihin tarvitsevanne? Vai pidättekö parempana, että kaikki määrätään kiinteäksi vuotuiseksi summaksi, — sanokaamme neljäksikymmeneksituhanneksi livreksi? Vastatkaa!"
"Sire, teidän majesteettinne…"
"Te hämmästytte, se on aivan luonnollista, ja sitä odotinkin; mutta vastatkaa, antakaa kuulua, — muutoin ei teillä nähdäkseni enää ole sitä nopeata päättäväisyyttä, jota olen aina pitänyt arvossa ominaisuutenanne."
"On varma tosi, sire, että kaksikymmentätuhatta livreä vuodessa on varsin komea palkka; mutta…"
"Ei mitään muttaa. Kyllä tai ei: onko se kunnollinen hyvitys?"
"Oh, totisesti."