"On, nollasta kahdeksaantoista", vastasi muskettisoturi reippaasti. "Kas tätä teidän majesteettinne olisi tarvinnut sinä päivänä, jolloin hänen majesteettinsa Kaarle II tuli Bloisiin! Eivät olisi nämä kaksi valtakuntaa nyt epäsovussa, sillä minun täytyy mainita, että siinäkin näen kompastuskiven."
"Ja minä ensiksikin sanon teille, monsieur, että olette kohtuuton", muistutti Ludvig, "sillä jos Kaitselmus olisi sallinut minun sinä päivänä antaa veljelleni miljoonan, niin te ette olisi lähtenyt palveluksestani ettekä siis myöskään menestynyt, kuten äsken sanoitte… Mutta paitsi tätä tyydytystä on minulla toinenkin, ja minun epäsopuni Ison-Britannian kanssa älköön tuottako teille huolta."
Kamaripalvelija ilmoitti samassa herra de Lyonnen.
"Astukaa sisään, monsieur", sanoi kuningas; "te olette säntillinen, kuten kunnon palvelijan tuleekin. Katsokaamme veljelleni Kaarle II:lle menevää kirjettä."
D'Artagnan heristi korviaan.
"Vain hetkinen, monsieur", sanoi Ludvig huolettomasti gascognelaiselle; "minun on lähetettävä virallinen suostumukseni veljeni Anjoun herttuan ja lady Henrietten Stuartin avioliittoon."
— Hänpä tuntuu jakelevan minulle puusteja, — tuumi d'Artagnan kuninkaan vahvistaessa kirjeen allekirjoituksellaan ja lähettäessä pois herra de Lyonnen; — mutta totisesti tunnustan, että mitä useamman läimäyksen saan, sitä tyytyväisempi olen.
Kuningas saattoi katseellaan herra de Lyonnea, kunnes ovi sulkeutui hänen jälkeensä; siirrähtipä hänkin kolme askelta ikäänkuin aikoen seurata ministeriänsä. Mutta sen verhot edettyään hän pysähtyi, seisoi tovin alallaan ja palasi muskettisoturin luo.
"Nyt, monsieur", hän sanoi, "jouduttakaamme asia päätökseen. Sanoitte minulle Bloisissa, että te ette ollut rikas."
"Nyt olen, sire."