"Niin, olette oikeassa, pääasia on, että olen täällä kaikkea huomiota välttäneenä ja että saan puhua kanssanne."
Fouquet vaipui polvilleen.
"Puhukaa, puhukaa, madame", hän pyysi, "minä kuuntelen."
Markiisitar silmäili rahaministeriä jalkainsa juuressa, ja hänen katseessaan kuvastui omituinen rakkauden ja raskasmielisyyden ilme.
"Ooh", mutisi hän sitten, "kuinka hartaasti haluaisinkaan olla se, jolla on oikeus nähdä ja puhutella teitä joka hetki! Kaikesta sydämestäni soisin olevani se, joka valvoo teidän onneanne, hänen tarvitsemattaan turvautua salamyhkäisiin keinoihin, saadakseen ilmestymään esille miehen, jota hän rakastaa, — katsella häntä tunnin ja sitten nähdä hänen katoavan vielä eriskummaisemmin kuin hän on saapunut! Oi, siinä on ylen onnellinen nainen!"
"Puhutteko kenties vaimostani, markiisitar?" virkahti Fouquet hymyillen.
"Hänestä luonnollisesti."
"No älkää kadehtiko hänen osaansa, markiisitar; kaikista naisista, joihin minulla on suhteita, madame Fouquet on se, joka näkee minua vähimmin, puhuttelee minua pisimmin väliajoin ja on vähimmässä määrin uskottuni."
"Hänen ei ainakaan ole pakko tavoittaa puhutteluansa kuvastimen koristeen näppäilyllä, monsieur, niinkuin minun täytyi; hänelle ette ainakaan vastaa näkymättömän tiu'un salaperäisen peloittavana kilinällä, ja häntä ette toki ole koskaan kieltänyt yrittämästä tunkeutua näiden yhdysteitten salaisuuteen sillä uhalla, että kaikki välit hänen kanssaan katkaistaan, niinkuin epäätte sen niiltä, jotka ovat tulleet tänne ennen minua ja tulevat minun jälkeeni?"
"Voi, rakas markiisitar, kuinka kohtuuton nyt olette ja kuinka väärin moitittekaan salaperäisyyttä! Ainoastaan salaperäisyyttä säilyttäen voi rakastaa häiriintymättömästi, ja se on onnen edellytys. Mutta palatkaamme lempeämpään mielialaan, — mainitsemaanne kiintymykseen, tai mieluummin pettäkää minua, markiisitar, ja sallikaa minun uskoa, että se kiintymys on todellista rakkautta."