55.
Rahaministerin hengellinen veli.
Fouquet kiirehti pääsemään pikaisesti työhuoneeseensa ja kääntämään kuvastimen jälleen paikoilleen. Tuskin hän oli ehtinyt perille, kun kuuli koputusta ovelta, ja samalla huusi tuttu ääni:
"Avatkaa, monseigneur, minä pyydän, avatkaa."
Joutuisasti Fouquet järjesteli hiukan kaikkea, mikä olisi voinut ilmaista hänen kiihtymyksensä ja poissaolonsa; hän hajoitti paperit kirjoituspöydälleen, otti kynän käteensä ja aikaa voittaakseen huusi oven läpi:
"Kuka siellä nyt on?"
"Mitä! Eikö teidän ylhäisyytenne minua tunne?" vastasi ääni.
"Kyllähän", jupisi Fouquet itsekseen, "kyllä minä tunnen sinut ihmeellisen hyvin, ystäväiseni!" Ja ääneen hän lisäsi: "Gourvilleko?"
"No tietysti, monseigneur!"
Fouquet nousi, vilkaisi vielä kerran tärkeimpään kuvastimeensa, astui ovelle, työnsi peitelevyn syrjään ja avasi.