Pëlisson ja Gourville poistuivat yhdessä parvekkeen sisäovesta;
Fouquet laskeusi viiden viimeisen salaliittolaisen kanssa puutarhaan.
58.
Epikurolaiset.
Moniväriset lyhdyt loivat loistoa puutarhalehtoihin, viulut ja oboet hivelivät korvia riuduttavilla lurituksillaan, räiskyvät tulituslyhteet leimauttelivat huikaisevia kajastuksia taivaalle ja saivat puiden takana säihkynsä taustaksi Vincennesin vankilan jylhät varjopiirteet, ja kun Fouquet nyt omisti tai näytti omistavan kaiken huomionsa tälle näyttämölle, myhäillen naisille ja runoilijoille, ei illatsu ollut vähemmän rattoisa kuin tavallisestikaan, joten Vatel sen järjestäjänä ei osoittautunut tyytymättömäksi vaivannäkönsä vastaanotosta, sitten kun hän ensin oli levottomin katsein tarkannut, minkä sävyn hänen isäntänsä saisi illanvieton loppuhetkiksi.
Tulitusten ehdyttyä seurue hajaantui puistikkoihin ja pilarikäytäviin sellaisella luontevalla vapaudella, joka ilmaisee talon isännän osaavan mitä parhaiten karttaa suurellisuutta, sovitella vieraanvaraisuuttansa kohteliaaksi ja esiintyä uhkeudessaan huolettomasti. Runoilijat liittyivät pikku ryhmiksi toistensa käsikoukkuun ja kuljeskelivat pitkin lehtoja tai ojentausivat mättäille ollenkaan surkeilematta samettipukujaan ja käherrettyjä hiuksiaan, joihin tarttui kuivia lehtiä ja ruohonkorsia. Naisista jotkut kuuntelivat taiteilijain hyräilyjä ja runoniekkain säkeitä, mutta useammat havaitsivat kaikkein mieluisimmaksi sen erityisen suorasanaisen kaunopuheisuuden, jota muutamat runoilijoihin ja taiteilijoihin lukeutumattomat miehet saivat nuoruudelta ja yksinäisyydeltä, niin että he esittivätkin sitä varsin luontevasti.
"Minkätähden ei meidän mestarimme Epikuros liittynyt tähän piiriin?" virkkoi la Fontaine runoilijain kulmalla. "Muinaisuuden Epikuros ei milloinkaan hylännyt oppilastensa seuraa, — meidän mestarimme menettelee väärin."
"Monsieur", vastasi hänelle Conrart, "ihan aiheetta te itsepintaisesti nimittäydytte epikurolaiseksi; täällä ei totisesti mikään muistuta vanhanajan ajattelijan opetuksista."
"Mitä!" väitti la Fontaine; "eikö ole kirjoitettu, että Epikuros osti ison puutarhan ja eleli siellä rauhallisesti ystäviensä parissa? Ja eikö herra Fouquet ole samaten ostanut suurta puistoaluetta Saint-Mandéssa, ja emmekö me elele varsin rauhallisesti hänen ja ystäviemme keskuudessa?"
"Kyllähän, mutta valitettavasti eivät puutarha ja ystävät riitä tässä tapauksessa tuottamaan erityistä yhtäläisyyttä. Mitä yhteyttä on herra Fouquetin ja Epikuroksen ohjelmalla?"
"No, mehän juuri toteutamme sitä Epikuroksen peruslauselmaa, että nautinto tuottaa onnen. Me emme luullakseni tunne itseämme onnettomiksi, minä kaikkein vähimmin. Hyvä ateria, Joignyn viiniä, jota hienotuntoisesti on vasiten haettu minulle kodikkaimmasta krouvista, — ei ainoatakaan kommellusta koko illanvietossa siitä huolimatta, että seurueena on kymmenen miljoonamiestä ja kaksikymmentä runoilijaa."