"Pysähdytänpä teidät tuohon. Puhuitte Joignyn viinistä ja hyvästä ateriasta, mutta suuri Epikuros eli ja pani oppilaansa elämään leivällä, herneillä ja puhtaalla vedellä. Yksinkertaisuus ja ylellisyys siis vastakkaisina onnen edellytyksinä."
"Se ei ole varmaa", arveli la Fontaine; "te saatatte vaihtaa
Epikuroksen ja Pytagoraan, hyvä Conrart."
"Muistanette myös, että muinainen viisaustieteilijä oli hyvin nurjalla kannalla jumaliin ja esivaltaan nähden. Älkää senkään vuoksi verratko häntä herra yli-intendenttiin, sillä meistä jo puhutaan, että olemme huonoja ranskalaisia, penseitä yksinvallan aatteelle, kuuroja laeille. Uudenaikaisiksi epikurolaisiksi tekeytyvistä henkilöistä uskottaisiin yhä helpommin, että he ovat omavaltaista väkeä."
"Oh", huudahti la Fontaine, "eihän Epikurosta toki niin ole käsitettävä, — ei entiseltä eikä nykyiseltä ajalta. Mestarin opetukset eivät meistä tee niskuroitsijoita. Kuulkaahan erästäkin hänen päämietelmäänsä: 'Toivokaa kansalle hyviä johtajia.' Ja mitä sanookaan herra Fouquet meille alinomaa: 'Milloin meitä viimeinkin kunnolleen hallittaisiin?' Eikö ole totta?"
"Jos siinä onkin yhteistä epikurolaisuutta", myönsi Conrart, "niin se on samalla hiukan kapinallistakin."
"Kapinallistako on toivotella kansalle hyvää hallitusta"
"Niinpä tietysti, kun hallitusmiehet ovat huonoja."
"Malttakaa, minulla on vastaus siihenkin. Epikuros lausuu nimittäin myös: 'Huonoonkin hallitukseen tulee alistua' Ei hän väkivaltaa tahtonut edistää arvosteluillaan. Entä herra Fouquet! Kuinka usein olemmekaan kuulleet hänen lausuvan: 'Mazarin on viheliäinen myyrä — iilimato! Sitä hylkyä on kuitenkin toteltavat'… Onko hän sanonut niin vai eikö ole, Conrart?"
"Myönnän hänen kyllä puhuneen sitä, ja kenties hiukan liiaksikin."
"Selvää epikurolaisuutta, hyvä ystävä; me olemme ilmettyjä epikurolaisia, vakuutan vieläkin, ja se on hauska huomioi"