"Ei kovinkaan hauska, jos meitäkin vastaan nousee sellainen puolue kuin Epiktetoksen: muistattehan Hieropoliin järkeilijän, joka väitti leipää ylellisyydeksi, herneitä herkuttelijain ruuaksi ja lähdevettä mässääjäin juomaksi, — joka isäntänsä rusikoimana sanoi tälle hiukan nurkuen kylläkin, mutta muutoin pahastuttamatta häntä: 'Lyönpä vetoa, että nyt katkaisitte koipeni!'"
"Siinä oli jäärä mieheksi."
"Mutta hän voisi hyvinkin saada opetuksensa jälleen muotiin, muuttaen vain nimensä Colbertiksi."
Syrjästä lähestyneenä Fouquet ehti parahiksi kuulemaan, että tämä nimi jo väkisin sotkeutui kaunosielujenkin joutohetken viisasteluun; hän myhäili silti hilpeästi suojateilleen, mutta samassa ilmestyi toisaalta esiin Gourville, ehdottomasti kääntäen puoleensa hänen katseensa ja saaden hänet eriämään ryhmästä. Yli-intendentti säilytti huolettoman sävynsä niin kauan kuin oli muiden näkyvissä, mutta riisui naamionsa heti kun pääsi kahden kesken rahastonhoitajansa kanssa. "No?" kysyi hän kiivaasti; "kuuluuko jo mitään Pëlissonista?"
"Hän tuli juuri Pariisista…"
"Toiko hän vangit?"
"Hän ei edes päässyt kuvernöörin puheille."
"Mitä! Eikö hän sanonut tulevansa minun puolestani?"
"Sitä hän vakuutti, mutta vankilanpäällikkö ilmoitti vastaukseksi, että jos herra Fouquet on jonkun lähettänyt, on tällä tietenkin kirjelmä valtuutena."
"Oh", huudahti Fouquet, "sitä en ajatellut! Sen kyhään heti…"