"Olkaa siis hyvä ja asettukaa ikkunaan, pitääksenne tarkoin tilannetta silmällä." D'Artagnan hymyili partaansa, antoi Raoulille merkin ja sijoittui sävyisästi ikkunan ääreen.

62.

Eläköön Colbert!

Kamalan näytelmän esitti Grève-tori katselijalle tänä hetkenä. Kymmenettuhannet tältä matkalta yhteensulautuvat ihmispäät kuvastuivat ikäänkuin laajana vainiotasankona, jonka tähkäpäitä tuuli huojuttelee. Tuon tuostakin kuului etäältä jotakin käsittämätöntä kohua, joka sai väkimeren aaltoilemaan entistä rajummin ja tuhannet silmät siinä väläyttelemään salamoita, ja toisinaan tungettiin ulkoreunoilta niin voimakkaasti keskelle päin, että lainehtiva ahdinko valtameren hyökyjen tavoin hyrskehti kaupunginvartion rivejä vasten, jotka olivat asettuneet hirsipuiden ympärille. Silloin tapparakeihäiden varret mätkähtelivät etumaisten tungeksijain päähän ja hartioihin, ja joskus käytettiin kärkiäkin, jolloin vartion ympäri avautui laaja tyhjä kehä. Se ala vallattiin reunimmaisten kustannuksella, jolloin nämä vuorostaan saivat kokea äkillistä puristusta Seine-virran rintasuojuksia vasten. Ylhäältä ikkunastaan d'Artagnan näki yli koko torin, ja hän havaitsi sisäiseksi tyytyväisyydekseen, että ne muskettisoturit ja henkivartion miehet, jotka olivat tulleet vedetyiksi tungokseen, kykenivät nyrkeillään ja miekankahvoillaan raivaamaan itselleen tilaa. Huomasipa hän myöskin, että heidän onnistui kaksinkertaisia voimia antavan yhteishengen avulla liittyä koolle lähes viisikymmentä miestä käsittäväksi ryhmäksi, joten joukon ydin oli saapuvilla ja hänen äänensä ulottuvilla, ja ainoastaan kymmenisen eksynyttä näkyi enää lentelehtivän edestakaisin tungosmainingeissa. Mutta eivät ainoastaan muskettisoturit ja kaartilaiset kääntäneet puoleensa d'Artagnanin huomiota. Hirsipuiden ja etenkin Saint-Jeanin holvikäytävän lähistöllä liikehti rähisevä ja rauhaton pyörre, jossa vilahteli rohkeita kasvoja ja päättäväisiä ilmeitä; yksinkertaisten piirteiden ja välinpitämättömän ällistelyn keskeltä merkkejä vaihdettiin ja toistensa käsiä puristeltiin. D'Artagnan keksi juuri vilkkaimmissa ryhmissä liikuskelemassa sen ritarin, jonka oli nähnyt tulevan puutarhansa veräjästä ja sitten pitävän puhetta krouvissa. Hän jakoi nyt miehiä osastoiksi ja antoi heille määräyksiä.

"Mordioux!" jupisi d'Artagnan äkkiä; "minä en erehtynyt, tunnen hänet, — siinä on Menneville. Mitä hittoa hän täällä tekee?"

Asteittain paisuva kumea hälinä keskeytti d'Artagnanin mietteet ja veti hänen katseensa toisaalle. Sen kohun nostatti tuomittujen saapuminen; runsaslukuinen osasto kaupunginvartiota marssi edellä ja näkyi jo holvikäytävän kulmauksessa. Koko väenpaljous alkoi päästellä äänekkäitä huutoja, josta syntyi hirvittävä rääkynä. D'Artagnan näki Raoulin kalpenevan; hän löi nuorta miestä tukevasti olalle. Pauhinan kuullessaan lämmittäjät kääntyivät kysymään, kuinka pitkällä oltiin.

"Tuomitut ovat saapumassa", vastasi d'Artagnan.

"Hyvä", tuumivat miehet lisäten puita pesään.

D'Artagnan katseli heitä rauhattomana; ilmeisesti tarkoitettiin tällä käsittämättömällä lämmittämisellä jotakin eriskummaista.

Kuolemaan määrätyt ilmestyivät torille. He kävelivät pyövelin takana; viisikymmentä vartiomiestä kulki kujana heidän kummallakin puolellaan. Molemmat olivat mustissa puvuissa; kasvot olivat kalpeat, mutta päättäväiset. He kurkoittausivat kärsimättöminä katselemaan ihmismeren yli, joka askeleella kohoten varpailleen.