Nämä huudot sisuttavat d'Artagnania.
"Lempo soikoon sitä alhaisuutta!" sanoo hän; "korvennettaviksiko nuo viheliäiset raukat, jotka on tuomittu ainoastaan hirsipuuhun!"
Portin edustalla seinää vasten tungettu uteliasten joukko sulloutuu sillävälin niin sankaksi parveksi, että se sulkee tien. Menneville ja hänen miehensä, jotka laahaavat tuomittuja, ovat ainoastaan kymmenen askeleen päässä portista. Menneville tekee äärimmäisen ponnistuksen.
"Tilaa! Tilaa!" huutaa hän pistooli kädessä.
"Polttakaamme! Polttakaamme!" kertaa joukko. "Kapakkatalo on tulessa. Polttakaamme varkaat! Polttakaamme kiristäjät Pyhän Neitsyen kuvassa!"
Ei enää epäilystäkään; d'Artagnanin talo tosiaankin tahdotaan tuhota.
D'Artagnan muistaa sen huudon, jolla aina ennen on ollut suurta menestystä hänen seikkailuissaan.
"Tänne, muskettisoturit!…" hän karjaisee jylisevällä äänellä, joka pauhaa kovemmin kuin kanuuna, meri tai myrsky; "tänne muskettisoturit!…"
Ja laskeutuen käsivarsiensa varaan riipuksiin ulokkeelta hän pudottautuu ihmisjoukkoon; tämä alkaa loitota talosta, josta sataa ihmisiä. Raoul on maassa yhtä nopeasti. Kumpaisellakin on paljastettu miekka kädessään. Kaikki lähistön muskettisoturit ovat kuulleet kutsun, kääntyneet katsomaan ja tunteneet d'Artagnanin.
"Kapteenin luo! Kapteenin luo!" he luikkailevat, ja tungos avautuu heidän edessään niinkuin laivan keula halkoo vedenpintaa. Samassa d'Artagnan ja Menneville joutuvat vastatusten. "Tie auki!" huutaa Menneville nähdessään, että hänen tarvitsee vain ojentaa kätensä koskettaakseen ulko-ovea.