"Tästä ei pääse kukaan!" vastaa d'Artagnan.
"Vai niin", äännähtää Menneville laskien pistoolin d'Artagnanin rintaa vasten. Mutta ennen kuin hän ehtii painaa liipasinta on d'Artagnan miekkansa kahvalla iskenyt Menneville käden ylöspäin ja survaissut terän hänen lävitseen.
"Sanoinhan sinulle, että sinun piti pysyä alallasi", hän lausuu
Mennevillen kierähtäessä jalkoihinsa.
"Antakaa tilaa! Raivatkaa pääsy!" huutavat Mennevillen toverit, jotka aluksi ovat säikkyneet, mutta hetimiten taas tyyntyvät huomatessaan, että heillä on vastassaan vain kaksi miestä. Mutta nämä kaksi miestä ovat satakätisiä jättiläisiä; kalpa heiluu heillä kuin arkkienkelin tulinen miekka. Se sohii kärjellä läimäyttelee lappeella, iskee terällä. Jokainen heilautus kellistää miehensä. "Kuninkaan puolesta!" huutaa d'Artagnan jokaisella surman viuhtaisullaan. "Kuninkaan puolesta!" kertaa Raoul.
Se huuto on tunnussanana muskettisotureille, jotka sen opastamina rientävät d'Artagnanin luo.
Kaupunginvartion miehet sillävälin tointuvat säikähdyksestään; he karkaavat hätyyttäjäinsä niskaan, he ruhjovat ja lyövät maahan järjestelmällisesti kuin muurinmurtaja kaikki tieltänsä. Nähdessään miekkain välähtelevän ja veren roiskuvan väkijoukko hajaantuu pakosalle, tallaten toisiansa ensi tungeksimisessa. Kuuluu viimeksi epätoivoisia kirahduksia ja huudetaan armoa; se on voitettujen esiintymisen loppuna.
Molemmat tuomitut ovat joutuneet takaisin vartiomiesten huostaan. D'Artagnan lähestyy heitä ja sanoo nähdessään heidät kalpeina ja kuolemantuskassa:
"Reipastautukaa, ihmisparat; te olette säästyneet siitä hirmusta, jolla nuo kurjat teitä uhkasivat. Kuningas on tuominnut teidät hirsipuuhun. Teidät hirtetään vain. No, viekää nyt heidät, ja sillä hyvä."
Pyhän Neitsyen kuvalla ei ole enää mitään hätää. Tuli on veden puutteessa sammutettu kahdella viinitynnyrillä. Eloonjääneet salaliittolaiset ovat paenneet puutarhan kautta. Vartiomiehet laahaavat tuomittuja hirsipuiden luo. Tuossa tuokiossa nyt lopetetaankin koko homma. Pyöveli välittää hyvin vähän taiteensa muodollisuuksista ja suoriutuu noista kahdesta onnettomasta yhdessä minuutissa.
Sillävälin tungeksitaan d'Artagnanin ympärillä; häntä onnitellaan ja ylistellään. Hän pyyhkii hikistä otsaansa ja hurmeista miekkaansa ja kohauttaa hartioitaan, kun näkee jaloissaan Mennevillen, joka vääntelehtii kuolonkamppauksen viimeisissä kouristuksissa. Ja säälittelevän Raoulin kääntäessä katseensa toisaanne d'Artagnan osoittaa muskettisotureille hirsipuiden kolkkoa taakkaa.