Hän viittasi Gourvilleä ja veljeänsä pysymään alallaan ja vei d'Artagnanin työhuoneeseensa.
"Paljonko teille on tuleva?" hän kysyi heidän päästyään sinne.
"Viisituhatta livreä vain, monsieur."
"Nostettavaa palkkaa?"
"Palkan neljännes."
"Viisituhatta livreä neljännekseltä!" virkahti Fouquet tähdäten tutkivan silmäyksen muskettisoturiin; "kuningas maksaa teille siis kaksikymmentätuhatta livreä vuodessa?"
"Niin, monseigneur, kaksikymmentätuhatta kyllä; tuntuuko se teistä liialliselta?"
"Minustako!" lausui Fouquet ja hymyili katkerasti. "Jos minä olisin osannut arvioida ihmisiä, jos minulla kevytmielisen, epävakaisen ja turhamaisen luonnonlaatuni sijasta olisi ollut ymmärtäväisyyttä ja harkintakykyä, — jos sanalla sanoen olisin älynnyt järjestää elämäni kuten jotkut muut, niin te ette saisi vuodessa kahtakymmentätuhatta livreä, vaan satatuhatta, ettekä kuuluisi kuninkaan saattueeseen, vaan minun lähimpään piiriini."
D'Artagnan punastui hieman. Ylistyksen sanamuodossa sekä kiittäjän sävyssä ja hivelevässä äänenpainossa saattaa olla niin hienoa myrkkyä, että se toisinaan huumaa väkevimmänkin.
Yli-intendentti veti puheensa lopuksi auki kaapinlaatikon ja otti sieltä neljä rahakääryä, jotka laski pöydälle d'Artagnanin eteen. Gascognelainen repäisi yhdestä kulman auki.