"Ei hyödytä, hyvä herra Colbert", selitti d'Artagnan salaisesti mielissään siitä hämmingistä, jota hänen käyntinsä tuotti Colbertin mielessä; "tällä määräyksellä olen jo saanut rahat."
"Saanutko rahat! Keltä?"
"Yli-intendentiltä tietysti."
Colbert kalpeni.
"Selittäkää siis", sanoi hän tukahtuneella äänellä; "jos olette perinyt rahanne, niin miksi näytättekään minulle paperianne?"
"Ohjeeni mukaan osoittaakseni sitä tottelevaisuutta, josta juuri puhuitte niin kauniisti, hyvä herra Colbert: kuningas sanoi minulle, että minun piti nostaa hänen myöntämänsä vuosirahan neljännes…"
"Minulta?…" keskeytti Colbert.
"Ei aivan niinkään. Kuningas sanoi: 'Menkää herra Fouquetin luo; yli-intendentillä ei kenties ole rahoja, ja sitten käytte herra Colbertin luona.'"
Colbertin kasvot kirkastuivat hetkiseksi; mutta hänen katsantonsa oli kuin myrskytaivas, jota vuoroin salama valaisee, vuoroin pilvi pimittää.
"Ja… yli-intendentillä oli rahoja?" hän kysyi.