"Kas, siinäpä näpsä kapine", hän sanoi; "saako sitä katsella?"
"Kyllä vain", mukausi runoilija, joka ilmeisesti katui äskeistä päähänpistoaan, "katsella sitä sopii, mutta se katseleminen ei teitä hyödytä", hän lisäsi hieman turhamaisena, "sillä ellen teille sano, mitä sillä tehdään, ette voi aavistaakaan sen käyttöä."
D'Artagnan oli runoilijan hämmennyksestä heti johtunut arvelemaan, että tässä piili jotakin, ja huomionsa kerran käännyttyä tähän kohtaan hän sulkeusi itse mitä suurimpaan varovaisuuteen, joka hänelle kaikissa tilaisuuksissa turvasikin ylemmyyden. Herra Jupenetin kehaisusta huolimatta hän muuten oli esinettä silmätessään tuntenut sen ihan hyvin. Se oli kirjapainon kirjake.
"Arvaatteko, mikä se on?" jatkoi runoilija.
"En kuolemaksenikaan!" ällisteli d'Artagnan.
"No, tämä pienoinen valettu tanko, monsieur", elähtyi mestari selittämään, "on painokirjain."
"No kaikkea!"
"Versaali."
"Jopa nyt!" ja herra Agnanin suurenneet silmät ilmaisivat mitä yksinkertaisinta hämmästelyä.
"Niin, monsieur, versaali eli iso J, nimeni ensimmäinen kirjain."