"Se on selvä."
"No niin, monsieur, siltä saarelta Belle-Isleen on ihan suora matka. Bellekirkin molemmin puolin hyrskehtivä meri soluu kuin peilinä kanavana noiden kahden saaren välissä; jaalat lipuvat sen pinnalla kuin hanhet Loirella, — niin on sen asian laita."
"Yhdentekevää", väitti itsepintainen Agnan, "se on kuitenkin pitkä kiertotie."
"Ka, mutta joka tapauksessa herra Fouquet tahtoo niin", vastasi kalastaja lopettaakseen keskustelun, ja tuon kunnioitusta herättävän nimen mainitessaan hän otti villamyssyn päästänsä.
D'Artagnanin katse — nopea ja läpitunkeva kuin miekanterä — havaitsi ukon sydämessä vain yksinkertaista luottamusta, hänen kasvonpiirteissään pelkkää tyytyväisyyttä ja välinpitämättömyyttä. Hän sanoi: "herra Fouquet tahtoo niin", aivan kuin olisi sanonut: "se on Jumalan tahto."
D'Artagnan oli yhteen menoon urkkinut liiankin pitkälle; jaalojen lähdettyä merelle jäi Piriaciin sitäpaitsi ainoastaan yksi kaljaasi, nimittäin tämän ukon, ja se ei näyttänyt merikelpoiselta ilman laajaperäisiä korjauksia. Niinpä d'Artagnan taputteli taas Furetia; joka uudeksi sitkeytensä todisteeksi lähti säveästi liikkeelle, kavioillaan velloen suolanevaa ja turpa ojennettuna navakkaan tuuleen, joka paineli lakoon seudun laihaa kasvullisuutta — vihvilätäpliä ja kanervakaistaleita.
Kello viiden ajoissa hän saapui Groisiciin.
Jos d'Artagnan olisi ollut runoilija, niin hän olisi varmaan ihastunut nähdessään avaran ranta-aukean, joka nousuveden aikana kuohuu ulappana, mutta luoteen jäljiltä jää harmahtavaksi erämaaksi, missä polyypit ja kuihtuneet levät haastavat hävityksen kieltä ja sinne tänne siroitellut valkoiset vierinkivet muistuttavat suunnattomalla hautuumaalla esiin tulleita ihmisluita. Mutta sotilaalla, politikolla, kunnianhimon kannustamalla miehellä ei ollut sitä suloista viihdykettä, että hän olisi katsellut taivaalta menestyksen enteitä ja varoituksen merkkejä. Punainen taivas merkitsee näille miehille myrskyä ja rajuilmaa. Valkoiset hattarat sinilakea vasten leijumassa vain ilmoittavat, että meri pysyy tyynenä ja rauhallisena.
D'Artagnan huomasi taivaan siniseksi, haistoi ilmassa maatuulen tuoksua rantarämeiltä ja päätti: Ensi korkeanveden aikana lähden ulapalle vaikka pähkinänkuoressa.
Croisicissa hän näki kuten Piriacissakin suunnattomia kiviröykkiöitä kasatuiksi rantaan. Nämä jättiläismuurit, joita jokaisessa korkeanveden käänteessä purettiin Belle-Islelle vietäviksi, olivat muskettisoturille kannustuksena edellisen havaintonsa aiheuttamaan arvailuun. Muuriako herra Fouquet korjautti näin suuressa määrin? Vai rakennuttiko hän linnoitusta? Päästäkseen selville hänen täytyi nähdä työmaa.