D'Artagnan toimitti Furetin talliin, illasti majatalossa ja kävi levolle. Päivän koittaessa hän asteli satamaan eli oikeammin vierinkivillä täytetylle rannalle.
Croisicin satama on viisikymmentä jalkaa mitaltaan, ja sen vartiotorni muistuttaa lautaselle asetettua piparkakkua. Laakea ranta on lautasena. Vartiotorni-kakku on muodostunut sadoista multakuormista, jotka mukulakivillä lujittaen on pyöristetty kartioksi, kiertoportaat kupeessaan. Sellainen se on nyt, ja sellainen se oli silloin, — kakku vain oli hiukan pienempi, eikä sen kyljissä nähty sitä säleaitaa, joka nykyään on sen koristeena, kun tuon köyhän ja hurskaan kauppalan rakennuslautakunta on nähnyt hyväksi laitattaa suojuksen kiemurtelevalle askelmapolulle, joka alhaalta johtaa ylimmälle pengermälle.
Rannalla jutteli kolme, neljä kalastajaa sardiineista ja äyriäisistä. Herra Agnanin silmät säihkyivät teeskentelemättömän hyväntuulisesti, ja hänen huulillaan väikkyi ystävällinen hymy, kun hän lähestyi miehiä.
"Kalastetaanko tänään?" hän kysyi.
"Kyllä, monsieur", vastasi muuan, "ja me odotamme vain nousuveden tasaantumista."
"Missä te kalastatte, ystäväiseni?"
"Rannikolla, monsieur."
"Missä tapaatte parhaita pyyntipaikkoja?"
"Ka, miten sattuu, — kiertäen saaret, esimerkiksi."
"Mutta saarille on pitkä matka?"