"Marie, monseigneur", vastasi kardinaali.
Tällä sanalla näytti olevan ikäänkuin taikavoima, sillä kuningas vavahti rajusti, kuten jo mainitsimme, ja vetäen Madamen keskemmälle piiriä kuin tehdäkseen hänelle jonkun kahdenkeskisen kysymyksen, vaikka hän todella vain tahtoi lähestyä kardinaalia, hän naurahtaen virkkoi asiakseen puoliääneen:
"Tätirouvaseni, maantiedonopettajani ei saanut minulle selviämään, että
Blois oli näin kaukana Pariisista."
"Kuinka niin, hyvä sukulaiseni?" kysyi Madame.
"Näyttäähän tosiaan siltä, että muodit tarvitsevat useita vuosia ehtiäkseen tänne saakka. Katselkaa vain näitä neitosia!"
"No niin, tunnen heidät kyllä."
"Jotkut heistä ovat sieviä."
"Älkää sanoko sitä kovin äänekkäästi, muutoin saatatte heidät päästään pyörälle."
"Malttakaa, malttakaa, hyvä täti", pyysi kuningas hymyillen, "sillä lauseeni jälkimmäinen osa oikaisee edellistä. No niin, hyvä täti, toiset näyttävät vanhoilta ja toiset rumilta pelkästään kymmenen vuotta vanhan muodin johdosta."
"Mutta, sire, Blois on kuitenkin vain viiden päivämatkan päässä
Pariisista."