"Minulle oli vakuutettu", hän sanoi, "että sinulla oli hovissa joku rettelö, josta suoriuduit niinkuin osaat suoriutua kaikesta, hyvä d'Artagnan, — sotaisella kunnialla."
"Rettelö!" toisti muskettisoturi remahtaen nauruun, joka ei kuitenkaan riittänyt peittämään hänen hämmennystään, sillä Aramiksen sanoista oli hänellä syytä arvella, että tämä kenties oli saanut vihiä hänen viimeisistäkin suhteistaan kuninkaaseen; "minulla? Oh, kerrohan toki, hyvä Aramis!"
"Niin, tällaisen nummien keskeen hukkuneen piispaparankin kuuluviin on tullut, että kuningas oli ottanut sinut uskotuksensa rakkausasioissaan."
"Kenen kanssa?"
"Neiti de Mancinin."
D'Artagnan hengitti jälleen.
"Kah, sitä en mene kieltämään", hän vastasi.
"Kuningas kuuluu jonakuna aamuna vieneen sinut mukanansa saadakseen puhella kaunottarensa kanssa?"
"Se on totta", myönsi d'Artagnan. "Kas vain, sinä tiedät sen? Mutta niin ollen täytyy sinun myös tietää, että minä samana päivänä pyysin eroni."
"Oikeinko tosissasi?"