Aramis käsitti Portoksen aikovan sanoa jonkun tyhmyyden. Hän muutti puheenainetta.
"Kas niin, rakas d'Artagnan", hän virkkoi, "kylliksi nyt olemme puhuneet muista; haastakaamme hiukan sinusta."
"Mutta minustahan tiedät kaikki, mitä voin sanoa. Pakiskaamme päinvastoin sinusta, rakas Aramis."
"Olen sanonut sinulle, hyvä ystävä, että minussa ei ole enää Aramista."
"Eikö abbé d'Herblaytäkään?"
"Yhtä vähän. Näet miehen, jota Jumala on ottanut kädestä taluttaen aseinaan, jota hän ei olisi saanut eikä rohjennut toivoa."
"Jumala?" kysyi d'Artagnan.
"Niin."
"Sehän on merkillistä; minulle sanottiin, että se oli herra Fouquet."
"Kuka sitä on sanonut?" tokaisi Aramis kykenemättä kaikella lujatahtoisuudellaankaan pidättämään keveätä punehdusta nousemasta poskipäihinsä.