"Ystävällämme on varsin hyvät silmät."
"Mitä pelkäät?"
"Pelkään kaiken tulleen ilmi, Portos; on siis kysymyksessä suuren onnettomuuden ehkäiseminen. Olen antanut käskyn sulkea kaikki ulko-ovet. Ennen päivänkoittoa ei d'Artagnan pääse liikkeelle. Hevosesi on jo satuloitu, karautat sillä ensimmäiselle vaihtoasemalle; kello viiteen asti olet viidentoista lieuen päässä. Tule!"
Ja nopsasti kuin taitavin kamaripalvelija alkoi Aramis pukea Portoksen ylle vaatekappaleen toisensa jälkeen. Typertyneenä ja vähän säikähdyksissäänkin Portos alistui vilpittömästi päivitellen varomattomuuttansa.
Hänen tultuaan valmiiksi Aramis otti häntä kädestä ja talutti varovaisesti askel askelelta alas portaita, jotta hän ei päässyt toimimaan porraskäytävän ovipieliin; siinä käänneltiin miestä niinkuin Aramis olisi ollut jättiläinen ja Portos kääpiö. Se henki antoi elämää tälle ainemöhkäleelle.
Satuloitu hevonen tosiaan odotti häntä pihalla. Portos nousi ratsaille. Aramis itse tarttui suitsiin ja talutti hevosen olkikupojen päällitse, joita oli levitetty pihalle ilmeisesti kavioiden töminän tukahduttamiseksi. Samalla hän puristi ratsua sieraimista, ettei se olisi hirnunut. Portin ulkopuolelle tultu hän veti lähelleen Portoksen, joka oli lähtemässä taipaleelle edes tiedustelematta asiaansa.
"Nyt, hyvä Portos", hän supatti tämän korvaan, "ratsastat ihan pysähtymättömästi Pariisiin; syöt ratsailla, juot satulassa, nukut hevosen selässä, mutta et menetä minuuttiakaan."
"Selvä on; ei seisauteta sitten."
"Tämän kirjeen toimitat herra Fouquetille; maksakoon mitä maksoi, hänen pitää saada se huomenna ennen puoltapäivää."
"Hän saa."