"Ja ota vielä huomioon, hyvä ystävä, että sinä nyt kiidät ansaitsemaan herttuan ja päärin arvoa."
"Hei!" lupasi Portos säihkyvin silmin, "siinä tapauksessa suoriudun neljässäkolmatta tunnissa."
"Tee parhaasi."
"Hellitä vain suitsista, ja eteenpäin, Goliat!"
Aramis ei enää suitsissa ollutkaan, mutta hän vapautti hevosen sieraimet. Portos ojensi kätensä ja iski kannukset ratsun molempiin kupeisiin; tämä porhalsi hurjaan laukkaan.
Aramis seurasi lähtijää katseellaan niin kauan kuin varjoakaan eroitti hämyssä; Portoksen häivyttyä näkyvistä hän palasi pihalle. D'Artagnanin huoneessa ei ollut ilmennyt mitään liikettä. Oven edustalle vartijaksi asetettu palvelija ei ollut nähnyt sieltä mitään valoa, ei kuullut vähintäkään narahdusta.
Aramis sulki huolellisesti ulko-ovet, lähetti lakeijan levolle ja paneusi itsekin nukkumaan.
D'Artagnan ei todellakaan aavistanut mitään; niinpä hän luulikin päässeensä voitolle, havahtuessaan puoli viiden aikaan aamulla. Hän riensi paitasillaan ikkunaan, joka oli pihan puolella. Aurinko juuri nousi. Piha oli tyhjillään, eivät edes kanat olleet vielä lähteneet orsiltaan. Ainoatakaan palvelijaa ei näkynyt. Kaikki ovet ja portit olivat suljetut.
— Kas, täällä vallitsee täydellinen hiljaisuus, — tuumi d'Artagnan itsekseen. — Mutta samapa se, kunhan toki olen ensimmäisenä talossa hereillä. Pukeutukaamme, niin se on tehtyä.
D'Artagnan laittausi kuntoon, mutta tällä kertaa hän ei koettanut antaa herra Agnanin asulle sitä porvarillista ja melkein kirkollista jämeyttä, jota hän oli aikaisemmin harrastanut. Vetämällä vaatetusta tiukemmin ruumiinmukaiseksi, pitämällä sitä erityiseen tapaan ja asettamalla hattunsa vähän kallelleen hän sai hiukan sitä sotilaallista ryhtiä, jonka puute oli oudoksuttanut Aramista. Sen tehtyään hän päätti kohdella isäntäänsä kursailemattomasi ja pistäysi äkkiarvaamatta tämän huoneeseen.