"Ja sinähän tiedät, etten milloinkaan ole voinut vastustaa houkutuksiasi; tulet maksamaan minulle sieluni pelastuksen, d'Artagnan."
D'Artagnan puristi huulensa yhteen. "No, otanpa sen synnin tiliini", virkkoi hän; "tekaise pelkkä ristinmerkki, lasketa yksi paternoster, ja lähtekäämme matkaan."
"Hiljaa.", sanoi Aramis, "me emme ole enää kahden; kuulen vieraitten askelia portaissa."
"No, lähetä heidät pois!"
"Mahdotonta; olen sopinut kohtauksesta eilen. Siellä ovat jesuiittikollegion päämies ja dominikaaniluostarin johtaja."
"Sinun pääesikuntasi; no, olkoon sitten niin."
"Mitä aiot tehdä?"
"Menen herättämään Portoksen ja odotan hänen seurassaan neuvottelunne päättymistä."
Aramis ei liikahtanut eikä silmää räpäyttänyt, ei eleellä eikä sanalla antanut ilmi mitään. "Tee se", mukausi hän vain. D'Artagnan lähestyi ovea.
"Niin, mutta tiedätkö, mikä Portoksen huone on?"