"Niin, minä tässä tulen, monsieur, mutta murjottuna ja murtuneena, kuten näette."
"Voi, ystäväparkani!" säälitteli Fouquet ojentaen hänelle käsivartensa, johon Aramis nojautui, lakeijain kunnioittavasti poistuessa.
"Oh" vastasi Aramis, "eipä sillä enää ole väliä, kun nyt kerran olen täällä; pääasia oli, että pääsisin perille, ja se on nyt saavutettu."
"Puhukaa pian", pyysi Fouquet sulkien työhuoneensa oven heidän jälkeensä.
"Olemmeko yksinämme?"
"Kyllä, ehdottomasti rauhassa."
"Eikö kukaan voi kuunnella meitä? Eikö kukaan kuulla?"
"Ei, olkaa huoletta."
"Onko herra du Vallon tullut?"
"On."