"Minkä sille mahtaa, Aure, — en tule toimeen ilman teitä."
"No, totta puhuen ei minunkaan laitani ole toisin; mutta ilkeä mies te kuitenkin olette, se on tunnustettava!"
"Aure, rakas Aure, olkaa varuillanne; jos te jälleen horjahdatte soimauksiin, niin tiedättehän, mikä teho niillä on minuun, — ne nostattavat minussa ihmeellisen innon!"
Ja niin sanoessaan Malicorne toistamiseen veti tytön puoleensa. Samassa kuului portaista askelia. Nuori pari olisi yllätetty syleilyssä, ellei Montalais olisi rajusti työntänyt takaisin Malicornea, niin että tämä horjahti selkä edellä oveen, joka juuri avautui.
Kajahti kimakka parkaisu, kun rouva de Saint-Remy likistyi kovaonnisen
Malicornen vauhdista oven ja ulkoseinän väliin.
"Taaskin tuo kelvoton!" kiivaili vanha rouva; "aina hänet tapaa täällä!"
"Oi, madame", oikaisi Malicorne kunnioittavalla äänellä, "enhän ole käynyt lähelläkään kahdeksaan pitkään päivään."
78.
Kertomuksemme varsinaisen sankarittaren nähdään vihdoinkin jälleen esiintyvän.
Rouva de Saint-Remyn takana nousi portaita neiti de la Vallière. Hän kuuli äidillisen kiivastuksen purkauksen, ja aiheen arvaten hän ihan vapisevana astui huoneeseen, jossa Malicornen surkea katsanto olisi kenessä hyvänsä puolueettomassa tarkkaajassa herättänyt sääliä tai naurua, asianomaisen luonteen mukaan.