Vanha Malicorne taasen, Orléansin arvoisa prokuraattori, ei nähnyt nykyisyyttä sen selvemmin kuin toiset tulevaisuutta. Päivittäin säännöllisesti kävellessään päivällisensä jälkeen kello kolmesta viiteen Sainte-Catherine-torilla, Ludvig XIII:n aikuiseen kuosiin valmistetussa harmaassa puvussaan ja isoruusukkeisissa kangaskengissään, ei kunnon kaupunginvirkailija olisi voinut uneksiakaan, että hän se maksoi nuo naurunremahdukset, salaiset suudelmat, supatukset ja juonet jotka viidenviidettä lieuen mittaisena ketjuna yhdistivät Bloisin linnan ja kuninkaallisen palatsin.
No niin, Malicorne siis läksi Bloisin linnasta, kuten sanottu, tavatakseen uudestaan Manicamp-ystävänsä, joka oli tilapäisesti vetäytynyt syrjäisempään eleskelyynsä Orléansin kaupunkiin. Oli tullut juuri se käänne, jolloin tämä nuori ylimys hommasi viimeisen kunnollisen pukunsa rahaksimuuttoa.
Hän oli kaksi viikkoa aikaisemmin nykäissyt kreivi de Guichelta viimeiset sata pistolia, joilla tämän piti lähteä Havreen vastaanottamaan Henriette-prinsessaa, ja kolme päivää sitten oli hän saanut Malicornelta viisikymmentä pistolia Montalaisin valtakirjan hintana. Tuntien kaikki muut apulähteensä tällähaavaa ehtyneiksi hän oli turvautunut irtaimistoonsa, jota lopuksi edustivat kaunis kullalla kirjailtu ja kultanauhainen verkatakki ja satiinihousut; ne olivat lyhytaikaisella loistollaan herättäneet hovipiirin ihastusta.
Niistä hepenistä hyötyäkseen oli Manicampin täytynyt käydä vuoteeseen, yrittäen pelkällä unella korvata lämmityksen ja aterioimisen puutetta, puhumattakaan kävelyiden ja kekkerien hauskuudesta, jota hänelle ei mikään hyvittänyt. Katkerinta oli vähintään viikoksi kieltäytyä pelistä ja tanssista. Manicamp oli siis suuren synkkyyden vallassa, ainoana toivonsäteenään juutalaiskaupustelijan odottelu. Tämän sijasta ilmestyessään Malicorne sai kiusaantuneen äännähdyksen tervehdyksekseen.
"Mitä nyt!" ärähti hän; "tekö siinä taas olette, hyvä ystävä?"
"Sitä kohteliaisuutta!" sanoi Malicorne.
"No, nähkääs, odotin rahaa, mutta vain te tulitte."
"Entä jos minä toisin rahaa?"
"Kas, se on toista. Tervetuloa, rakas ystävä."
Ja hän ojensi kätensä, ei tervehtiäkseen, vaan vastaanottaakseen toiselta kukkaron; mutta Malicorne oli käsittävinään väärin ja pudisti hänen kättänsä.